Umpimähkäretki 2.8
Umpimähkä retki Kemiön saaristoon
Lähdimme ajelemaan bussilla aamulla Tervakoskelta Riihimäen kautta kohtalaisessa vesisateessa pelkona vetisestä päivästä kun oltiin menossa veden äärelle jota matkalaiset eivät vielä tienneet lukuunotamatta kuljettajaa ja paria muuta matkan järjestäjää.
Kun oltiin kotvan matkaa ajeltu melkoista maisemareittiä saavuimme Saloon josta kahvin ja sämpylätauon jatkoimme kohti varsinaisia tutustumiskohteita. Kemiönsaareen päästyämme nousi mukaamme matkaoppaamme Halla ja samalla ilma alkoi kirkastua joten tunnelma bussissa alkoi kohota . Halla aloitti asiantuntevan kertomuksensa Kemiönsaaren historiasta matkalla Taalintehtaan historialliseen ruukkiyhdyskuntaan joka oli ensimmäinen varsinainen tutustumiskohteemme. Aikataulumuutoksista johtuen suoritimme lyhyen tutustumiskäynnin kiertoajelulla ja pysähdyksellä torilla. Jatkoimme kohti merenrantaa Kasnäsin satamaa jossa oli meille varattu ruokailu. Aikaa jäi myös sopivasti paikallisen satama-alueen ja kylpylän tutkimiseen.
Seuraavaksi olikin lähtö lautalla Hiittisten ja Rosalan saareen ilman näyttäessä kesän parhaat puolensa eli auringon. Hiittisten rannasta ajoimme Rosalan saareen joka oli meidän varsinainen tutustumiskohteemme ja siellä Viikinkikylä tietenkin turisteja varten. Pienen videoesittelyn jälkeen sai omatoimisesti tutustua viikinkiajan toimintaan oppaamme kertoessa ja kysymyksiin vastaten.Pakallinen olutkin maistui. Seuraava kohde olikin vielä Hiittisten saaren kiertoajelu jossa näki aitoa saarstolaisasutusta ja elämää. Ajoimme takaisin lautalle paluuta varten ja pääsimme takaisin Kasnäsin satamaan josta alkoi paluumatka suorempaa reittiä kotia kohti. Paluumatkalla jätimme eriomaisen tietopankin oppaamme Hallan kyydistä Kemiönsaaren kuntaan. Loppumatka menikin yhden pysähdyksen ja vitsi/ runovartin maustamana kotia kohti.
Kiitokset kaikille mukana olleille !