Lehdon Pertin taidenäyttely

Janakkalan Sanomien 5. joulukuuta 2018 ilmestyneessä numerossa oli valokuva yhdistyksemme luottokuljettaja Pertti Lehdon taidenäyttelystä.

Tiesin jonkin verran Pertin harrastuksesta koska olin saanut häneltä kopion majakkasaaren piirroksesta, joten suuntasimme Ritvan kanssa Turengin OP:n yläkertaan.
Siellä oli Pertin piirroksia kolmella seinällä sekä lasivtriinissä.
Kuvat olivat toinen toistaan parempia, mutta näin epätaiteellisena jätän niiden varsinaisen arvostelun toisten tehtäväksi.
Kuvia ihaillessani sain ajatuksen, että tämän näyttelyn anti pitää saattaa pysyvämmästi esiin Kaikuja palstalle.
Aloin kuvata kännykälläni teoksia ja huomasin heti, että tilassa oleva valaistus peilasi pahasti taulujen lasipinnoista.
Pahoittelen ettei amatörimainen kuvaukseni anna oikeutta hienoille kuville, mutta toivottavasti kuitenkin saatte käsityksen Pertin töiden hienoudesta.
Pekka