Kirkkopäivä

 

Pikkukirkossa tavattiin.

Tänä vuonna 2013 oli vuorossa Tervakosken Eläkkeensaajien järjestää Hämeen piirin kirkko-päivä.

Alkuvalmistelut aloitettiin jo helmikuulla. Olihan varmistettava, että meillä on kaikki edellytykset järjestää tilaisuus omassa Pikkukirkossamme.

Oli tarkastettava, että onko kirkkomme tuona päivänä vapaana käyttöömme, pyydettävä seurakunnan kirkkoherran siunaus asialle, Mietittävä mistä tilataan ruoka,( kilpailuttaa) pysäköinti asiat, tiedottaa asiasta ja sopia monesta, monesta käytännön järjestelystä.

Asiaan kun paneuduttiin, ja pidettyämme palaverin alkoivat asiat selkiintyä. 

Kaikille meille tuli selväksi, että nyt tarvitaan talkoohenkeä ja porukkaa tekemään tämän asian eteen töitä. Siinä yhdessä käytiin jokainen osa-alue erikseen läpi.

Huomioitava oli pysäköinti, keittiö, tarjoilu, ja siihen liittyvät alkuvalmistelut, kirkkosalin puoli, opastusohjaus.

Piti varautua erilaisiin tilanteisiin. Esimerkiksi sää asiat piti ottaa huomioon, Suomen lipun salkoon laitto jne. Kaikki asiat käytiin huolella läpi ja porukka sitoutui asiaan, ja toimisi sen mukaisesti, oli edessä kiireinen mutta haastava tehtävä,

Ompelin vielä edellisenä iltana klo 21.00 valkoisia esiliinoja emännille jotta ”palveluskunta” olisi edustavan näköisenä palvelemaan vieraitamme.

Kyseinen päivä valkeni, ja kirkkovieraita alkoi tulla heti klo 12.00 jälkeen.

Keittiö oli valmius asemissa. Kun vieraat olivat istuneet pöytiin, saivat he lämpöisen ruokalautasen eteensä, emäntien tarjoamana. Tuon 200 vieraan ruokailu sujui todella nopeasti. Ruokailun jälkeen siirryimme kirkkosalin puolelle.

Toivottelin kirkkovieraat lämpimästi tervetulleeksi, tähän idylliseen pikkukirkkoomme.

Meille Tervakoskelaisille tämä kirkko tuo varmaan paljon lämpimiä muistoja mieleen. Olette kaikki lämpimästi tervetulleita tähän pieneen Tervakosken kirkkoon,

jonka historiasta teille tulee kertomaan Pirkko Lehmussaari,

Piirin tervehdyksen tuo piirin puheenjohtaja Ritva Nummela.

Oli miellyttävää nähdä kuinka kirkon jokainen penkki oli täytetty. Kutsuvieraamme olivat ottaneet kutsumme vastaan ja saapuneet yhteiseen kirkkopäiväämme. Eihän elämä ole ainoastaan sirkushuveja vaan on hyvä joskus hiljentyä sanan ääreen jokainen sydämensä ääntä kuunnellen.

Kirkon historiaa oli mielenkiintoisaa kuunnella, Pirkko oli paneutunut asiaan todella hyvin.

Mauri Pulkkisen laulu, Päivä vain ja hetki kerrallaan, kaikui kirkkosalin jokaiseen penkkiriviin saakka.

Seurakuntamme pastori Teemu Voutilainen palveli meitä ja suoritti sanan palveluksen. Kolehti kerättiin Yhteisvastuun vanhustyön hyväksi.

Janakkalan seurakunnan tarjoamat kirkko kahvit maistuivat tilaisuuden lopuksi.

Kirkkopäivä järjestäminen oli meille suuri tapahtuma ja kunnia. Päivän onnistuminen ja siitä saamamme palaute merkitsee meille paljon. Tähän mennessä saamani palautteen kautta me onnistuimme tehtävässämme tosi hyvin.

KIITOS TEILLE KAIKILLE JOTKA OLITTE TYÖSSÄ MUKANA

PJ Enni Nurminen-Pulkkinen