Piippu eläkkeelle!

7.2.2017
20.1.2017 Huunasta katsottuna

Tuolla etusivulla totean, että tehdas ja sympoolisesti sen piippu on koko kylän keskipiste, sydän.
Nuo oheiset kuvat kertovat tilanteen vielä helmikuun alussa 2017. Silloin vielä höyryvoittoinen savu tuprusi komeasta tiilipiipusta. Aikanaan paperitehtaan parhaisiin aikoin oli käytössä sanonta, "aamulla kun herää, vilkaisee ikkunasta ulos ja näkee piipusta tulevan savua, niin voi todeta, että kaikki on hyvin".
Samaisen kuun puolivälissä tuon sanonnan saa lopullisesti siirtää historian kirjojen sivuiile, sillä tuo tiilipiippu jäi pois käytöstä ja tilalle tuli teräksinen "natsa".
Siitä huolimatta, että en ole syntyperäinen Tervalainen, tunnen haikeutta sekä kummaa yhtäläisyyden tunnetta tuon piippu vanhuksen kassa.
Työnsä tehnyt, uuden ajan ohi ajama ja lämmintä henkeä puhaltamalla pystyssä pidettävä.
 

21.2.2017
21.2.2017

Piipun nykytilanne:
Helmikuun puolivälissä tehtaalta kuului harvinaisen paljon höyryn ylpaineen purkaus puhauksia. Sulkasato pelireissulla olin kuullut, että kyseessä on piipun vaihto operaatio. Savut käännettiin kulkemaan uuteen teräksiseen piippuun ja ilmeisesti kaikki ei sujunut ihan prikulleen.
Kuulin myös uuden piipun tekniikasta sen verran, että siihen on asennettu lämmön talteen-ottojärjestelmä jolla reilut 200 asteinen savukaasu jäähdytetään noin 40 asteiseksi ja talteen otettu energia syötetään kaukolämpö-verkkoon. Piipun ulkopintaa kiertävä loiva spiraali on myrskyvaimennin. Kovalla tuulella sileä piippu alkaisi värähdellä ja tuhoaisi itsensä. Spiraali pistää ilmavirran pyörteilemään piipun takana estäen värinäilmiön.
Saman tietotoimiston tiedon mukaan käytöstä poistunutta piippua ei kaadeta, vaan siitä tehdään osa voimalaitoksen kiinteistön ilmastointia. Lämmin poitoilma johdetaan eläköityneen tiilipiipun kautta ulos, jolloin se pysyy hiukan lämpimänä sekä kuivana eikä ala rapautua.
Hyvä niin, meillä säilyy tuttu maamerkki, vaikkakin ilman savua, niin osaamme suunnistaa kotiin.

Piipun perustan kaivvuu, ilmeisesti 1948

Piipun syntyvaiheita:
Käydessäni läpi TOY:n arkiton valokuvia, niin sieltä löytyi nuo viereiset kuvat piipun rakentamisesta.
Valitettavasti kuviin ei ollut taltioitu vuosilukja joten en pysty kertomaan nyt faktatietoa, vaan piipun rakentamisvuosi 1948 on minun päättelemä.

-tieto tarkentui marraskuussa kun Juha Lehtonen laittoi viestiä, "hän on lukenut viikkokaiusta, että piippu on rakennettu 1939."

Toivonkin, että joku kertoisi minulle varman tiedon tuosta tapahtumasta, jotta poistuisi tuo epätarkkuus.

Jatketaan eloa tuon savuttoman piipun valoisalla- ja varjon puolella!

Pekka
p.040 8231338