M60+ miestenkerho

KERHON PERUSTAMINEN:

M60+ miestenkerho perustettiin helmikuun 7. päivä 2018 Tervakosken uimahallin takkahuoneessa.
Takkahuone alkoi täyttyä jo puoli tuntia ennen ajankohtaa joksi oli ilmoitettu klo 17.00.
Kahvion puoli tyhjeni lähes tuoleista, kun niitä piti kantaa täyttyvään takkahuoneeseen. Tuolit riitti, mutta lattiasta joka neliö oli käytössä kun 28 miestä asettui istumaan.
Suosion suuruudesta hämmästyneenä sopertelin kaikki tervetulleeksi ja aloin kirjata ylös vilkkaasta keskustelusta ideoita, niin aiheista kuin kokoontumispaikoistakin.
Tikkukirjaimet meinasivat mennä sekaisin, mutta tuosta alempaa aukeaa muistio jonka niistä sain kasattua.
Sauna ja makkaran paisto alkoi kiinnostaa siksi paljon, jotta piti ratkaista kuinka usein kokoonnutaan.
Pääosaa tuntui tyydyttävän ajatus, että vastaisuudessa kokoonnutaan aina kuukauden ensimmäinen keskiviikko, edellisessä tapaamisessa sovitussa paikassa ja aiheen piirissä.
Kelloaika olisi pääosin 17.00.
Toinen tapaaminen on siis, KESKIVIIKKONA 7.3.2018 klo 17.00 TYÖVÄENTALOLLA Kissanhännäntie 3.
Tähän tilaisuuteen ja vastakin ovat tervetulleita kaikki 60v. täyttäneet miehet vaikka tuo avaustapahtuma olisikin jäännyt jostakin syystä väliin.
Jäsenyyttä eikä ikää tarkisteta.
Varaa muutama kolikko mukaan omakustanteisten tarjottavien maksuksi!

Pekka

PDF-tiedostoM60+ 1. kokoontumisen muistio.pdf (41 kB)
PDF-tiedostoKutsu 60+ miehille.pdf (2.2 MB)
Perustamistilaisuuden kutsu

Ella kävi Ukkokerhossa 8.1.2020!

 

M60+ kerhon perustamistapaamisen valokuvia:

Yläpuoliset kuvat Reijo Löytynoja

Perustamis saunaillan lehtileikkeitä:

Hämeen Sanomat 15.2.2018
Janakkalan Sanomat 1.2.2018
Aamuposti 22.1.2018