TOY:n (vuosi) Kaikuja

Vinkki:

Tuosta vasemmalta aukeavat eri vuosien Kaiut ja ne saat suuremmaksi oikeasta yläkulmasta valitsemalla "Sivut" ja sitten "Zuumaus" sekä sieltä riittävän suuri %.

15.1.2015. mennessä Kaikuja selannut 32 850 lukijaa.

 

 

Meidän Tervakosken eläkelläisten keskuudessa kuulee usein maininnan, että "Kaiusta se varmaan löytyisi" ja silloin tarkoitetaan ns. Kaiun tehdasnumeroita. Tervakoski oy:n toimesta ilmestyi viikottain paikallinen uutis- ja ilmoituslehti Tervakosken Kaiku. Lehti oli vaatimaton mutta siinä oli ajankohtaisia juttuja ja paikkakunnan liikkeiden mainoksia. Lehden ilmestymispäivää odotettiin sillä se tyydytti sen aikaisen tiedon tarpeen koska se oli monen perheen ainoa lehti.
Vuoden kohokohta sitten oli Tehdaskaiun ilmestyminen juhannusviikolla. Lehdessä peilattiin menneen vuoden tapahtumia ja se jaettiin ilmaiseksi jokaiselle yhtiön kirjoissa olevalle. Lehti oli painettu paksuhkolle paperille ja siinä oli melko paljon valokuvia.
Tiesin, että kirjastossa on kyseiset Kaiut nidottuina kirjoiksi. Kävin niitä selaamassa kirjaston lukusalissa kun selvisi, että niitä ei lainata kotiin luettavaksi.
Otin yhteyttä Tervakoskiyhtiön johtoon saadakseni Kaikuja lainaksi heidän arkistostaan.
Merja Hakaranta vastasi kyselyyni seuraavasti:

 

 

 

Hei Pekka, 

 

On hienoa kuulla - ja lehdestäkin voi säännöllisesti lukea - että yhdistykseltänne löytyy tahtoa ja energiaa erilaisten tapahtumien järjestämiseen ja jäsenistön aktivoimiseen. Se on esimerkillistä ja arvokasta työtä!

Tervakosken Kaiku –lehdet löytyvät arkistoituna konttorimme arkistosta. Yleensä emme lainaa arkistojamme, mutta tässä tapauksessa suostumme pyyntöönne lainata niitä teille skannausta varten.

Voit skannata Kaikuja luettavaksi yhdistyksenne sivuille. Kunhan mainitsette lähteen, muita ehtoja julkaisulle ei ole. 

Työniloa ja iloista pääsiäistä!

t. Merja

Kävin noutamassa ensimmäiset 20 Kaikua Marja-Liisa Vallin opastuksella 5.4.2012 TOY:n kirjastosta ja alan siirtää niitä nyt näille sivuille.
Sovimme laina-ajaksi puoli vuotta kun ei ole tuntummaa siirtonopeudesta ja viitseliäisyydestä.

Seurailkaa tilanteen kehittymistä.

Pekka

Tänään 1.6.2012 on kaikki Kaiun Tehdasnumerot siirretty tänne kotisivuille ja ne on kaikkien luettavissa.
Tässä vaiheessa haluan kiittää Koskisen Kaukoa avusta, sillä sain häneltä kyseisiä Kaikuja lainaksi ja lisäksi sain tietoa ja kannustusta ottamaani urakkaan. Kiitos!