JAK 150v tulppaanit

Viime vuonna kotikuntamme Janakkala täytti 150 vuotta ja juhlisti sitä monella tavalla.

Kunnalta tuli tarjous juhlakukkien istuttamisesta. Juhlavuoden mukaisesti tarjolla oli 150 kappaleen tulppaanisetti istutettavaksi talkoolla näyttävään paikkaan.
Anoin TES:in nimissä yhtä tuollaista tulppaanisatsia ja se meille myönnettiin, kiitos siitä. Elokuun lopulla sipulilaatikko saapui, mutta mielestäni silloin oli vielä liian lämmintä niiden istuttamiseksi, joten asia siirtyi aina marraskuun puolelle.
Valitsimme istutuspaikaksi Seuraton aulan ja elokuvateatterin kulmauksessa olevan nurmikon, johon myös saimme kunnalta luvan.

Kokoan tuohon alle valokuvasarjan jossa seuraamme tulppaanien kehittymistä tänä- ja tulevina keväinä.

Nuorimmat kuvat ylinnä!
Kuvien ja tekstien järjestystä sekoitellut tuo "allekirjoittanut" Pekka
6.7.2017 Kevättä 2018 odotellaan.
6.7.2017 Kevään sato.
6.7.2017 Loppusiivouksen aika
15.6.2017 Muisto vain, kukinta päättynyt.
15.6.2017
3.6.2017
3.6.2017
27.5.2017
27.5.2017
27.5.2017
Sirkka lähetti tämän kuvan perjantaina 26.5.2017. Täytyy sanoa, että luonto pääsi yllättämään Pekan, viidessä päivässä tapahtuu noin paljon. Huomenna käyn katsomassa paikan päällä, käykää tekin!
Sunnuntai 21.5.2017
Torstai 11.5.2017
Perjantai 5.5.2017
Vappun aatto 30.4.17 klo 9.00
Kuvat suurenevat klikkaamalla!
Tein nimilapun kukkamaalle jotta ei ohikulkijoita ihmetytä mitä nuo tulppaanikepit vartioivat. 25.4.17
Esan nikkariverstaalta ei saa edes tilaamalla mitään tavallista, tässäkin kukkapenkissä kukkivat ainoastaan nuo hänen tekemät teikit.
Myöhempää kevättä ennakoiden pyysin Esaa tekemään teikit istutusalueen kulmiin jotta tulevia kukkia ei tallottaisi eikä ruohonleikkuri niistäisi niitä ennen lehtien kuihtumista.
2017 kevät heittäytyi hankalaksi ja siitä johtuen 26.4. oli pinnassa vasta lyhyet piipat.
Ahon Sirkka-Liisa oli kameran toisella puolella ja valvoi, että homma hoitui siististi ja kyllähän sen lopputuloksesta huomaa.
Tuo istutuspäivä oli 12.10.2016. Sipulit saivat seurakseen ykskakkaa tai voi olla kakskin kakkaa, kun olimme kuulleet, että keväällä tuo haju pistää kukat kiireellä nosemaan raittiseen ilmaan.
Allekirjoittanut konttasi sipuleita kartan mukaiseen järjestykseen apuna Esan tekemät linjaarit
Lapion varressa Ahon Soini ja katsettaan nostamatta "ujo mies" Esa Weck
Kaivoimme numerot nurmikkoon
Laadin istutuskartan ennakkoon