/ juhlat
Juttua juhlista:
EKL:n 50 vuotisjuhlat Tampereella.
Matkaan lähdimme hyvissä ajoin Tervakoskelta 23.5-12 klo 6 kohti Tamperetta, sillä ensimmäiset liikuntaharjoitukset olivat jo klo 7.30 Hakametsän jäähallissa, jossa itse juhlakin sitten olivat.
Vielä siinä harjoitusvaiheessa oli joillakin hieman epätietoisuutta liike rytmistä sekä omasta paikastaan.
Omasta porukastani voin sanoa vilpittömin mielin, että meiltä meni harjoituksetkin aivan nappiin, kuten juhlassa esiintyminen samoin.
Tuntui vain että ohjelma numeromme olikin aivan liian lyhyt, kun vauhtiin päästiin niin olisi sitä pidenpäänkin esiintynyt. Kaikkiaan meitä esiintymässä oli noin 170 henkilöä.
Paljon oli juhlakansaa paikalla, yli viisi tuhatta. Esiintyjiä oli kansantanssi-, senioritanssilaisi-, ja liikuntaryhmä sekä suuri kuoro, meiltäkin oli mukana muutama laulaja.
Juhlista jäi hyvä mieli kaikille, hyvin onnistunut kaikin puolin, työtä olivat järjestäjät tehneet paljon niinkuin esiintyjätkin. Niinpä voimme hyvillä mielin kätkeä muistin albumiin tämänkin juhlataphtuman, ja muistella sitä sitten joskun, kun jalka ei enään nouse kuin matalan kynnyksen yli.
Lämmin kiitos vielä liikuntaryhmäläisille sekä kaikille mukana olleille, hyvää ja lämmintä kesää t: Enni