Valokuvia Tapio Sillantien arkistosta

TOY:n arkiston kuvien siirtyessä näille sivuille Juhani ja Raija Sillantie ottivat yhteyttä kertoen, että Juhanin isän, Tapio Sillantien jäämistönä on heillä runsaasti vanhoja valokuvia Tervakoskelta. He olivat harmissaan siitä, että paikkakunnan historiaa sisältäviä kuvia on varastoituna heille ja he haluaisivat ne enemmän julkisuuteen. Kävimme kesäkuun alussa Ritvan kanssa kylässä Majakanmäessä ja totesin, että kymmenien albumien kuvissa on hyvin paljon saman sisältöisiä kuvia kuin yhtiön arkistosta noutamissani. Raija ja Juhani olivat karsineet perhealbumit pois esiteltävistä ja minä lupasin karsia lisää lainaamistani albumeista perhekuvia.
Sain mukaani ison kassillisen albumeita ja irtokuvia joita alan työstämään näille sivuille. Numeroin käsittelemäni albumit juoksevalla numerolla (TS n:lla) jotta myöhemmin on helpompi löytää yhteys kotisivujen- ja alkuperäisten kuvien  välillä. Kiitän Raijaa ja Juhania luottamuksesta arvokkaan aineiston lainaamisesta.
Pekka